Siirry sisältöön

Asento

  • Pään pitää olla kuvassa suorassa. Pää ei saa olla kallellaan sivulle eikä myöskään eteen- eikä taaksepäin. Kasvojen ja katseen on suuntauduttava suoraan kohti kameraa. Pään asento hahmotetaan edestä katsottuna pään ulkoreunoista, ei esimerkiksi silmien sijainnista.
  • Hartioiden täytyy olla samassa linjassa kasvojen kanssa eli suorassa kulmassa kameraan nähden. Muotokuvatyyppisiä kuvia, joissa kuvattava katsoo olkansa yli, ei sallita (kuva 16).
  • Asentovaatimuksista voidaan poiketa lääketieteellisistä syistä. Tällöin otetaan kuva, joka parhaiten mahdollistaa henkilön tunnistamisen. Kasvojen oikea asemointi on tärkeämpää kuin hartioiden. Mikäli kuvattava ei pysty pitämään päätään suorassa, pyritään kameran asentoa muuttamalla ottamaan oikein asemoitu kuva.
  • Molempien korvien yhtäläistä näkymistä kuvassa ei edellytetä, sillä toinen korva voi luonnostaan olla taaempana, pienempi tai erimuotoinen kuin toinen.

Tämä on esimerkki kuvasta, jossa kuvattava on oikeassa asennossa.
15. Oikein
Tämä on esimerkki kuvasta, jossa hartiat eivät ole suorassa kameraan nähden.
16. Väärin
Hartiat vinossa
Tämä on esimerkki kuvasta, jossa kasvot eivät suuntaudu suoraan kameraa kohti.
17. Väärin
Pää eivät suuntaudu suoraan kohti kameraa
Tämä on esimerkki kuvasta, jossa pää on kallellaan sivulle.
18. Väärin
Pää kallellaan
Tämä on esimerkki kuvasta, jossa pää on etukenossa.
19. Väärin
Pää etukenossa